Binar Mustafa

Irakin uusi hallitus teloitti entisen diktaattorin, Saddam Husseinin syytettynä Dujailin joukkomurhasta ja ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista. USA:n ja Irakin uuden hallituksen mielestä tämä oli askel kohti demokratiaa ja vapautta, ja rikollinen sai ansionsa mukaan.

   Saddamin oikeudenkäynti ja teloitus oli täysin poliittinen prosessi; toisin kuin väitetään tällä ei ole mitään tekemistä kansan etujen, demokratian tai vapauden kanssa. Päinvastoin, tämä prosessi ja kuolemantuomion toimeenpano syventävät entisestään Irakin mustaa skenaariota.

   Saddamin teloitus sunnimuslimien ensimmäisenä pyhäjuhlapäivänä, tapaus entisen hallituksen tiedotuspalvelun Iranin erikoisosaston rakennuksessa ja hengellisten shiiamuslimijohtajien (Muqtada al-Sader, Hakim) huutaminen teloituksen aikana: johtavatko nämä rauhaan ja demokratiaan vai shiiojen ja sunnien syvempään ristiriitaan?

   Kun käsin kuvattu filmi teloituksesta tuli odottamatta levitykseen Internetin kautta, oli se viranomaisille kova takaisku. Ei sen takia, että teloitus oli äärimmäisen hirviömäinen vaan siksi, että viranomaiset jäivät kiinni valehtelusta; teloituksessa ei noudatettu edes heidän omaansa, maailman taantumuksellisinta nykyistä Irakin perustuslakia.

   Toisaalta jos kyse on ihmiskuntaa vastaan tehdyistä rikoksista, eihän kukaan tällä vuosisadalla voi yltää Bushin ja Blairin tekoihin. Sodassa, joka heidän johdollaan aloitettiin, on tähän asti menehtynyt yli miljoona irakilaista siviiliä, eikä loppua näy. Puhumattakaan Irakin nyky-tilanteesta, joka on myös seuraus kyseisestä sodasta. Eivätkö he olekaan Saddamin ohella rikollisia ihmiskuntaa vastaan?

   Ihmeellisintä on se, että ihmiset, jotka päivittäin epäkunnioittavat toisia ihmisiä, näkevät iloa verenvuodatuksista, murhaavat ihmisiä nimensä tai taustansa mukaan, raahavat ihmisten ruumiita katuja pitkin jne. perustavat ”oikeudenkäynnin” ja Saddamin rikollisilla yrittävät peittää omat rikoksensa ja teloittamalla hänet esiintyvät kansan sankarina.

Kuolemantuomio – oikean ratkaisun sivuttaminen

Kuten oli odotettu, Irakin uusi hallitus kun olisi toisissaan toiminut perusteellisesti rikollisten kanssa ja olisi tehnyt loppua Saddamin kaltaisille rikollisille ja olisi saanut rikolliset ja heidän avustajat rangaistukseen, se aloitti kostamalla vastustajiaan äärimmäisen epäinhimillisellä tavalla.

   Kuolemantuomio on murha, joka on rikos olipa se yksittäisen henkilön tai valtion tekemä. Maissa, joissa kuolemantuomio toteutetaan lain nimessä, hallitsijat ovat maailman rikollisimpia ja valtaosa maan asukkaista elää köyhyydessä. Irakin uusi hallitus todisti tämän.

   Kuolemantuomio ei voi koskaan tuoda demokratiaa tai vapautta, eikä se ole koskaan oikeutettua. Jos ihmisten teloittaminen toisi demokratiaa, olisi Irak Baathin hallituksen tekojen jälkeen maailman demokraattisin valtio. Teloituksia tapahtuu päivittäin vielä nykyäänkin Kiinassa, Iranissa ja Saudi-Arabiassa. Onko näillä mitään tekemistä demokratian kanssa?

   Kuolemantuomio on aina ollut vain vetäytyminen oikeasta ratkaisusta. Ei ole sattumaa, että hallitsijat, jotka toteuttavat kuolemantuomiota, ovat itse uponneet vakaviin rikoksiin ja korruptioon ja heidän hallitsemassaan yhteiskunnassa vallitsee täysi epätasa-arvo ja turvattomuus. Tämän lisäksi kuolemantuomiolla peitetään todellisuutta; Saddamin tapauksessa monet tärkeät tiedot, jotka olisi pitänyt saada julki ja kaikkien tietoon, hautautuivat hänen ja hänen läheistensä mukanaan.

”Oikeus” teki Saddamista sankarin

Saddamin ja hänen avustajiensa oikeudenkäynti oli teatterinäytöstä ja osa poliittista prosessia. Saddam olisi pitänyt tuoda oikeuden eteen hänen lukuisista rikoksistaan ihmisyyttä kohtaan, esim. kansanmurhasta, kemikaaliaseiden käytöstä, toisen valtion valloittamisesta, sodan aloittamisesta, fasistisesta perustuslaista (joka antoi oikeuden yksinvaltiaalle) jne. On selvää, ettei näistä voida käydä oikeudenkäyntiä, koska se ennemmin tai myöhemmin johtaisi syytteitä myös USA:han ja niihin länsimaihin, jotka antoivat rajatonta tukea Saddamille ja katsoivat läpi sormien hänen tekojaan. Piti valita joku tapaus, joka kohdistui pelkästään Saddamiin ja joka riittäisi teloitustuomioon. Dujailin tapaus oli sopiva.

   Oikeudenkäynnin olisi pitänyt olla täysin puolueeton ja se olisi pitänyt pitää mielellään ulkomailla. Ennen kaikkea oikeuden olisi pitänyt tuoda esiin kaikki Baath-hallituksen rikokset ja antaa rikollisille ja heidän avustajilleen tuomionsa. Oikeudenkäynnin olisi pitänyt olla sellainen, ettei se olisi enää jättänyt mahdollisuutta uuden Saddamin tai samankaltaisen hallituksen syntymiseen. Tämä oikeudenkäynti ei sitä mahdollisuutta kuitenkaan estänyt.

   Saddamin ”oikeudenkäynti” ylisti Saddamia ja antoi hänelle tilaisuuden puhua sankaruudestaan. Saddamista tuli ”se mies, joka seisoi oikeudenistuimen edessä ja huusi eläköön Irak, kuultuaan tuomionsa.” Hänestä tuli ”marttyyri imperialismin vastaisessa taistelussa.” On luultavaa, että arabimaailmassa Saddam tullaan muistamaan enemmän tästä sankaruudesta kuin rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.

   Nämä olivat pelottavimmat asiat, jotka Saddamin jälkeen olisi voinut tapahtua. Irakin uusi hallitus teki tämän mahdolliseksi.

Irak Saddamin jälkeen

Uusi Irakin hallitus aloitti oma uskonnon- ja uudenvuodenjuhlansa teloittamalla ihmisiä, ja kutsuu tätä askelta kohti demokratiaksi. Voiko pelottavampaa tulevaisuutta maalta enää odottaa?

   Toisin kuin väitetään, Saddamin teloitus ei tuo rauhaa Irakiin. Se vain syventää sunnien ja shiiojen välistä kriisiä. Se antaa mahdollisuuden ja syyn uusille kostoille ja murhille, joiden kohteena ovat ne ihmiset, joiden ”rikoksena” on olla sunni tai shiia. Teloitus vain lisää entisestään Irakin mustaa skenaariota.

   Irakin hallitus ei ole voinut tehdä mitään maan nykyiselle tilanteelle eikä sillä edes ole mitään suunnitelmia tai aikomuksia tilanteen parantamiseksi. Se keskittyy vain rahan tekemiseen, kostoon ja vallan lisäämiseen. Kansan synkkä olo ja turvattomuus eivät kiinnostaa sitä lainkaan. Hallitus itse onkin osa tätä mustaa skenaariota.

   Irak on saattava pois nykytilanteesta, se edellyttää miehitysjoukkojen poistumista ja islamistijoukkojen aseistariisumista. Maahan on lisäksi perustettava sekulaarinen, uskonnosta ja kansallisuudesta riippumaton hallitus. Irakin vapauskongressi IFC taistelee tämän puolesta. Ennen Irakia hallitsi yksi Saddam, mutta nykyään vallassa on monta hänen kaltaistaan.

Tammikuu 2007