”Pikku-diktatuuri” Irakin johtoon

 

Binar Mustafa

 

Tammikuun "vaalien" pohjalta valittiin huhtikuussa ristiriitojen jälkeen Irakille hallitus. Presidentiksi nousi Kurdistanin isänmaallisen unionin PUK:n puheenjohtaja Jalal Talabany, ja pääministeriksi presidentin neuvosto valitsi Ibrahim al-Jaafarin.

   Nämä henkilöt ja muut vaaleihin osallistuneet puolueet ja liikkeet olivat mukana vain edistämässä USA:n politiikkaa, sillä juuri tätä varten hallitus perustettiin. Hallituksella ei ole mitään tekemistä kansan tahdon kanssa, eikä se juuri tuo parannusta irakilaisten elämään.

   Talabany ja sen miilisijoukot ovat hallineet osaa Pohjois-Irakista vuodesta 1991, siitä lähtien kun ne kukistivat kansan perustamat neuvostot (shora-liikkeen). Nämä neuvostot oli perustettu lyhyessä ajassa johtamaan kansa kapinaan, jotta Baath-hallitus saatiin pois vallasta.

   Talabany ja PUK käyttivät hallitessaan Saddamin Baath-hallituksen säätämiä lakeja, ja kansalaisia rangaistiin Baath-hallinnon vastustamisesta. Sananvapautta rajoitettiin monin tavoin, ja Talabanyn hallinnon aikana myös esimerkiksi ääri-islamilaiset liikkeet vahvistuivat.

   PUK kävi vuosia kestäneen sisällissodan Pohjois-Irakin muita osia hallineen toisen kurdipuolueen, Kurdistanin demokraatisen puolueen (KDP), kanssa. Molemmat osapuolet syyllistyivät sodassa pahoihin rikkomuksiin. Nuoria ja köyhiä työttömiä houkuteltiin taistelijoiksi, sotaa käytiin häikäilemättä kaupungeissa, ja sotavankeja teloitettiin.

   Molemmat osapuolet myös turvautuivat ulkopuoliseen apuun. Esimerkiksi KDP kääntyi Saddamin puoleen elokuussa 1996, minkä jälkeen Irakin hallituksen kansalliskaartilla oli vapaa pääsy Kurdistanin alueelle. Tämä tapahtui sen jälkeen kun PUK:n Talabany oli avannut rajansa Iranin hallitukselle kukistaakseen Irakiin paenneet iranilaisoppositiot.

   Nyt muodostetun hallituksen pohjana ovat etnisten, uskonnollisten ja heimoryhmien väliset jaot. Kansa elää köyhydessä ja turvattomissa oloissa vailla peruspalveluita, mutta hallituspuolueet ovat keskittyneet kiistelemään ministeripaikoista. Hallitus aikoo laatia islamiin pohjautuvan perustuslain, mikä merkitsee käytännössä ihmisten perusvapauksien rajoittamista ja Irakin ohjaamista kohti Iranin kaltaista islamistista valtiota. Suurimman uhan tämä muodostaa naisille, sillä juuri naiset uusi perustuslaki näkee täysin alistetussa asemassa – naapurimaassa Iranissa naisia esimerkiksi kivitetään kuoliaaksi.

   Uudessa hallituksessa on paljon entisiä Baath-puolueen miehiä, esimerkiksi Saddamin aikana tiedotuspäällikkönä toiminnut Wafiq Samarai, jonka Talabany on nimennyt edustajakseen Bagdadissa. Peräti 35 vuotta vallassa olleen diktatuurisen Baath-hallituksen jälkeen Irakiin ollaan nyt rakentamassa uutta diktatuuria. Vapautta kaipaavat ihmiset vastustavat tätä ja tekevät parhaansa hallituksen kaatamiseksi. Tässä taistelussa tarvitaan kaikkien tukea.

 

27.4.2005