Viime vuodet ovat epäilemättä olleet hyvin ratkaiseva jakso 1900-luvun historiassa. Sen merkitys ei ehkä vielä ole selvinnyt nyt elävälle ja tapahtumia seuraavalle sukupolvelle – kuten oli vuoden 1917 vallankumouksen, fasismin nousun ja molempien maailmansotien aikalaisten laita – hekään eivät ymmärtäneet ympärillään tapahtuvien suurten mullistusten painavuutta vaan pitivät niitä ohimenevinä.
Tulevaisuus on näyttävä miten yhteiskunta nykyisellä aikakaudella kääntyi uudelle tielle, millaiseksi piirtyi maailman taloudellinen ja henkinen kuva ja miten muuttui ihmisen käsitys itsestään, kohtalostaan ja omasta tulevaisuudestaan.
Elämme perusteellisen historiallisen murroksen aikaa. Mistä olemmekaan lähtöisin ja mitä hyvänsä teemmekään, määräävät viime vuosien tapahtumat rajat meidän ja tulevien polvien elinehdoille ja yhteiskunnallisille pyrkimyksille. Tämän päivän tapahtumat silmiemme edessä lyövät leimansa sotiin jotka puhkeavat lähimpinä 50 vuotena, niihin vaivoihin ja taakkoihin joita ihmiset joutuvat kantamaan, niihin sosiaalisiin ja poliittisiin ja aatteellisiin ristiriitoihin jotka tulevat muovaamaan miljoonien ihmisten maailmankuvan. Ne tulevat ilmi myös siinä kuvassa jota ihminen heijastaa itsessään taiteessa, kulttuurissa ja kirjallisuudessa, yksilö- ja sosiaalipsykologiassa, taloudellisessa ja poliittisessa levottomuudessa ja toivossa, moraalissa ja filosofiassa.
Toisen maailmansodan tuloksena syntyneet taloudelliset, poliittiset ja aatteelliset olosuhteet ovat muokanneet kahden viime sukupolven aineellista ja henkistä elämää sekä Euroopan ja USA:n teollistuneilla alueilla että kaukaisilla alikehittyneillä alueilla. Vastaavasti tulee tämän päivän kehitys vaikuttamaan tulevien sukupolvien elämään sen kaikissa käänteissä.
Länsimaiset tarkkailijat väittävät kolmannen maailmansodan päättyneen voittoisasti ilman yhtäkään laukausta. Kuitenkaan tämän sodan historia, myös sen viimeinen vaihe viime vuosina, ei ole muuta kuin vuosikymmeniä jatkuneen osapuolten välisten ristiriitojen historia. Miljoonia ihmisiä on kuollut, miljoonat ovat joutuneet köyhyyteen ja kurjuuteen ja ovat menettäneet ihmisoikeutensa. Tämä jos mikä osoittaa väittämän ”ei ammuttu laukaustakaan” todenperäisyyden.
On kuitenkin totta, että tätä kehitystä voidaan kutsua kolmannen maailmansodan päättymiseksi. Väittämä on otettava vakavasti ja ymmärrettävä sen merkitys nykyajan historiassa.
Nykyinen historiallinen kehitys on meneillään monilla rintamilla. Itäblokin ja sitä edustaneen taloudellisen, poliittisen ja aatteellisen järjestelmän hajoaminen ja romahdus ovat välittömästi silmäänpistävä tapahtuma. Yksinkertaistetusti länsi on voittanut taistelun kahden porvarillisen ryhmittymän välillä. Kuten aina aikaisemminkin kun yksi porvarillinen valta on ottanut voiton toisesta, niin myös tässä tapauksessa näemme miten voitettu ryhmittymä pirstoutuu poliittisesti ja alueellisesti, antautuu taloudellisesti ja romahtaa aatteellisesti.
Sekä voitetun vallan alueen haltuunotto, sen markkinoiden valtaaminen sekä poliittisen ja hallintojärjestelmän muuttaminen sekä porttien avaaminen voittajavallan kulttuurille ja arvoille, ovat kaikki klassisia tunnusmerkkejä yhden porvarillisen vallan toisesta saavuttamasta voitosta. Mutta tässä tapauksessa on ehdottomasti ei-klassista se, että voitettu osapuoli on ollut osapuolena maailmanlaajuisessa vastakkainolossa.
Tämä vastakkainolo on ollut ratkaiseva poliittisille peruseroille maailmassa puolen vuosisadan ajan. Koko maailma on ryhmittynyt poliittisesti tämän ristiriidan ympärille ja tämän ristiriidan päättyminen on täysin muuttanut poliittiset ja taloudelliset olosuhteet, ei vain itäblokissa vaan koko maailmassa. Itse itäryhmässä näemme silmiinpistävät muutokset. Markkinatalouden voitto on luonut työläisille laajassa mitassa taloudellista köyhyyttä ja turvattomuutta. Taistelu uusista talousmalleista ja uudesta poliittisesta järjestyksestä on herkeämättä meneillään. Aikaisemman suljetun poliittisen ja hallintojärjestelmän kumoutuminen on toisaalta sysännyt liikkeelle sosiaaliset voimat, avantgardistisista ja vallankumouksellisista aina taantumuksellisiin ja vanhoillisiin saakka. Rinnan työläisliikkeiden kanssa, jotka esittävät uusia vaatimuksia ja käyttävät aiemmin tuntemattomia vastalausemuotoja, ovat näyttämölle astuneet nationalismi, fasismi ja uskonto.
Olosuhteet muuttuvat perusteellisesti sorretussa ja alikehittyneessä nk. kolmannessa maailmassa, jonka ongelmat olivat välittömästi sidoksissa tähän kansainväliseen vastakkainoloon. Vanhat ongelmat saavat äkillisesti ratkaisunsa, mutta samalla asettuu uusia ja entistä mutkikkaampia ongelmia. Samalla näiden maiden sosiaaliset voimat ja suuntaukset ovat täysin muuttuneessa tilanteessa. Tämä on ilmeistä Palestiinassa, Afganistanissa, Etiopiassa. Kambodsassa ja ristiriitakeskuksissa Afrikassa ja eri väli- ja etelä-Amerikan maissa.
Nationalismi, uskonto, liberalismi, reformismi ja radikalismi ovat eri maissa aivan muuttuneessa tilanteessa aiempaan verrattuna. Talouskasvun näkymät alikehittyneessä maailmassa muuttuvat edelleen. Itäblokki on kumoutunut ja avautunut länsiblokin pääomalle. Sen kaatuvat Aasian, Afrikan ja latinalaisen Amerikan uudet toiveet kasvusta lännen tuella ja integraatiolla läntisiin markkinoihin.
Mutta itäblokin perikatoon liittyvä vielä oleellisempi ja pitkällä tähtäimellä ratkaisevampi näkökulma ovat tulevat väistämättömät muutokset itse voittaneessa lännessä. Itäryhmän tappio muuttaa peruuttamattomasti myös länneksi vakiintunutta taloudellista, poliittista ja ideologista kehystä ja kokonaisuutta eli nk. vapaata maailmaa itää vastaan. Myös länsi joutuu nyt hajoamaan blokkina. Lisäksi koko se poliittinen rakenne ja aatteellinen koneisto, joka muodosti lännen yhteisen identiteetin, joutuu uudelleenarvioinnin kohteeksi. On muodostettava paitsi uusi sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen järjestys, myös luotava uudet käsitteelliset ja aatteelliset puitteet, jotka vastaavat sitä kapitalismia, joka tulee idän ja lännen vastakkainolon aikakauden jälkeen. Kapitalistinen maailma kulkee kohti taloudellisen järjestyksensä ja poliittisen, hallinnollisen ja kulttuurinsa päällysrakenteen täydellistä uudelleenarviota. Tämä uusi historiallinen jakso ei ole vakauden, järjestyksen ja selkeyden aikaa vaan epävakauden, levottomuuksien ja epäselvyyksien aikaa.
Kuitenkin nähdään vain puoli kuvaa kun tapahtumat nähdään porvarillisten voimien ja blokkien perustavana ja historiallisesti ratkaisevana välienselvittelynä. ”Kolmannen maailmansodan” päättyminen porvariston kesken on tuonut tullessaan yhtyneen porvariston yhtä perustavan ja historiallisen hyökkäyksen työväenluokkaa vastaan. Voittajat ja voitetut huutavat yhteen ääneen ”kommunismin kuolemaa”. Lännen voittoa juhlitaan ennen muuta voittona kommunismista – eikä voittona kilpailevasta ja vihamielisestä taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta blokista, eikä myöskään markkinatalouden voittona valtiollisesti johdetusta taloudesta.
Ongelman muotoilu lännen virallisessa ideologiassa demokratian ja markkinatalouden taisteluksi sosialismia ja kommunismia vastaan on toisaalta sen ideologisen muodon perintöä, jonka lännen lopullinen hyökkäys itää vastaan sai Thatcherin ja Reaganin aikana. Tämä oli uusoikeiston konkreettinen panos 1980-luvulla perinteiseen idän ja lännen väliseen sodankäyntiin. Toisaalta se on myös porvariston lippulaiva hyökkäyksessä työläisiä ja työväenliikettä vastaan uudella aikakaudella. Voidaankin päätellä, että tapahtuneen ratkaisun porvariluokan sisällä täytyy porvariston mielestä johtaa perustavanlaatuiseen menestykseen siinä luokkataistelussa, joka koko ajan on ollut käynnissä rinnan porvarillisten voimien keskinäisten välienselvittelyjen kanssa.
Tämä on viimeaikaisen kansainvälisen kehityksen nurja puoli, joka edustaa painajaista koko ihmiskunnalle. Monet yksinkertaiset tarkkailijat, monet lännen tai entisen lännen yleisesti ottaen hyvää tarkoittavat ja naiivit intellektuellit luulevat ylipäätään, että maailma on nyt tiellä rauhallisuuteen, rauhaan, vapauteen ja humaanisuuteen. He jonottavat hyvin kasvatetusti Hänen Korkeutensa kapitalismin edessä rukouksineen ja anovat kansallista itsemääräämistä, vapautta, hyvää ympäristöä… He ovat kuvitelmien uhreja, joita herkkäuskoiset synnyttävät ja näyttävät puutteelliset kykynsä ymmärtää vallitseva tilanne sen historiallisissa puitteissa.
Kommunismin kimppuun käyminen ei tarkoita lahkon, määrättyjen puolueiden tai määrättyjen hallinnollisten tai poliittisten järjestelmien kimppuun käymistä. Se on hyökkäämistä ihmisyyttä vastaan, ja erityisesti työväenluokan sosialistista liikettä vastaan, joka toimii näiden ihanteiden toteuttamiseksi. Kimppuun käymisen tavoite on julistaa kapitalismi kuolemattomaksi ja osoittaa kaikki arvosteluyritykset hedelmättömäksi, mihin sorretut uskaltautuvat. Se on hyökkäys inhimillisiä odotuksia vastaan, ihmisten toiveita vastaan, jotka yrittävät vaikuttaa kohtaloonsa, yhteiskunnan vastuuseen yksilöstä, jokaista ihmisten oikeudellisen, poliittisen ja taloudellisen tasa-arvon ajatusta vastaan. Se on hyökkäys kaikkia niitä kapitalismin ylivallan ja alastoman riiston rajoituksia vastaan, kotka työväenluokka ja sosialismin aatteet ovat taistellen saavuttaneet kahden vuosisadan päivittäisissä kamppailuissa.
Mikäli porvaristo menestyy tässä hyökkäyksessä kommunismia vastaan, mikäli se onnistuu hävittämään kaiken sosialistisen arvostelun ja yhteiskuntaliikkeen, jää maailmalle vain yksi todellinen vaihtoehto: teknologian kääreeseen pakattu alaston barbaria. Lopputulokseksi jää, että työväestö ja kansalaiset pirstotaan vaikutusvallattomiksi siruiksi pääomaa ja sen poliittisia, hallinnollisia, taloudellisia ja propagandistisia laitoksia vastaan. Heidät pakotetaan täysin ulkopuolisina seuraamaan miten inhimilliset ihanteet raiskataan ja esitetään todellisuudelle vieraina ja käytännössä mahdottomina aatteina.
Juhlinta kaadettujen Lenin –patsaiden äärellä idässä ei synny vihasta vararikon ja tappion kärsinyttä valtiokapitalismia kohtaan. Tosiasiassa Lenin kaadetaan, koska hän on symboli työläisten rohkeudelle taistelussa kapitalismia vastaan, symboli työtätekevien ihmisten pyrkimykselle toteuttaa muutos maailomassa.
Jokaiselle joka kunnioittaa ihmistä ja ihmisoikeuksia, on nykymaailma kyllin synkkä paikka jo ilman tätä uutta hyökkäysaaltoa työtätekevien ihmisyyttä vastaan. Työttömien määrä kasvaa päivittäin teollisissa keskuksissa. Luokkaerot ovat syventyneet. Kansan sosiaalinen turvallisuus ja hyvinvointi ovat ennennäkemättömästi heikentyneet. Työläisperhe ei enää tule toimeen tekemättä lisätyötä.
Perääntymään on pakotettu ei vain työväenjärjestöt vaan myös ammattiyhdistykset, joita ei enää pitkään aikaan ole pidetty uhkana porvarilliselle järjestelmälle, ja ne ovat menettäneet valtavasti toimintakykyään. Ihmisten mieliin on juntattu individualismi ja kilpailuhenki yhteiskunnan perustavina ja väistämättöminä periaatteina. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, jota ensisijassa edustavat älymystö, akateemikot, ajattelijat ja hengenelämän ilmaukset porvarillisessa yhteiskunnassa, on siirtynyt radikaalisti oikealle. 1960 ja 1970 lukujen reformi- ja liberaalit aatteet ovat menettäneet jalansijaansa todella ja ne on mitätöity.
Euroopassa ja USA:ssa ollaan hyväksymässä tilanne, jossa kansan enemmistö elää köyhyysrajan alapuolella. Uusfasismi ja rasismi eri muodoissaan valtaavat alaa. Teknologinen vallankumous ei ole vain heikentänyt työläisten taloudellista asemaa suhteessa pääomaan vaan myös luonut uusia muotoja porvariston yksinvaltiuden säilyttämiselle. Armeijoiden, vankiloiden ja tuomioistuinten rinnalla kaikenkattavat joukkotiedotusvälineet ovat ottaneet erityisen roolinsa porvariston poliittisen monopolin varmistamisessa. Rauhaisassa kotipesässä yksilö joutuu tyhmistämisen ja kauhupropagandan kohteeksi. Porvariston maailmankuvalla, yhteiskunta- ja ihmiskäsityksellä pommitetaan jatkuvasti ja tästä on tullut täydentävä ja välttämätön ehto läntisen demokratian olemassaololle (porvariston parlamentaarisena diktatuurina).
Teollistuneen maailman ulkopuolella vallitsee yhä suurempi taloudellinen turvattomuus ja poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien puute. Maissa, joissa tavallisen ihmisen elämäntarina on päivittäistä taistelua köyhyyttä ja niukkuutta vastaan, ovat talouskasvun näköalat umpeutuneet. Nk. kolmannen maailman mailla on nyt kohtuuttoman suuret lainat länsimaiden pankkilaitoksille ja valtioille. Monet niistä käyttävät jopa 80% bruttokansantuotteesta pelkkään koronmaksuun! Tämä todellisuus tappaa joka vuosi 50 miljoonaa lasta, kaksi lasta sekunnissa, porvariston omien tilastojen mukaan. Henkiin jääville on tarjolla köyhyyttä, kodittomuutta, prostituutiota ja väärinkäyttöä.
Näissä maissa riistetään miljoonilta ihmisiltä kaikki päätösvalta yhteiskunnalliseen johtamiseen ja sen taloudelliseen ja poliittiseen tulevaisuuteen nähden. Poliittista järjestelmää leimaa porvarillisten hallitusten harjoittama sorto ja valtioiden suorittamat poliittiset rikokset, jotka pohjimmiltaan suuntautuvat työväenliikettä vastaan. Ammattiyhdistysten tai yhteiskunnallisten järjestöjen perustamisyrityksiä pidetään rikoksena, josta langetetaan kovat rangaistukset. Työläisten jako-osa maailman talouspolitiikassa on rooli merkityksettömiä toisen luokan ihmisiä, joiden ainoana tehtävänä on työvoimansa myyminen. Tämä luokka-apartheid ja ihmisarvon ranking –järjestelmä voimistuu sekä teollistuneessa että muussa maailmassa kun taantumuksellista ajattelua ruokitaan. Yhteiskunta ja sosiaalinen järjestelmä kadottavat vastuun työttömyydestä, asunnottomuudesta, köyhyydestä sekä terveydenhoidon, hyvinvoinnin ja koulutuksen puutteista. Sen sijaan vastuu pannaan yksilölle. Sekä poliittiset että taloudelliset oikeudet sidotaan uudestaan omistamiseen. Nationalismi ja uskonto saavat takaisin laajan toimintakenttänsä. Ei riitä että markkinat, pääoma ja porvarillinen omistusoikeus pyhitetään vaan myös sotilaallinen puuttuminen eri alueilla sekä rasistinen ja siihen mukautettu eurokeskeinen aaterakennelma laillistetaan.
Kommunismille, joka ei ole muuttanut vapauden ja tasa-arvon ihanteitaan, kommunismille joka on työläisten kriittistä ja käytännöllistä liikettä koko alikehittyneen ja ihmisvihamielisen porvarillisen järjestyksen muuttamiseksi, kommunismille joka on todistajana nykyisessä hyökkäyksessä työväenliikettä ja työläisaatteita vastaan, on tänään päiväjärjestyksessä pitkä rivi ideologisia ja poliittisia taisteluja. Maailman taloudellisia, poliittisia ja ideologisia perusteita koetellaan tänään. Työläiskommunismilla, jonka tällä kertaa ei tarvitse astua jonkun porvarillisen sosialismin ryhmittymän tai leirin talutusnuorassa, on suuret mahdollisuudet esittää suoraan ja selkeästi omat kriittiset näkemyksensä ja oma yhteiskunnallinen vaihtoehtonsa. Pääoman ja teollisuustuotannon kansainvälistyminen ovat tehneet nykyaikaisen työväenluokan kansainväliseksi luokaksi sen todellisessa merkityksessä. Eri maissa on käynnissä keskeytymätön vastarinta hallitusten ja työnantajien politiikalle ja työväenluokan taistelu asemansa parantamiseksi. Työväenliikkeen perinteiset suuntaukset, etenkin ammatilliset ja sosialidemokraattiset liikkeet ovat näyttäneet kyvyttömyytensä kehittää työläisten järjestäytymismuotoja ja saavuttaa voittoja työläisten vaatimusten pohjalta. Kaikista provokaatioista ja kommunismin vastaisesta propagandasta huolimatta radikaalilla sosialistisella virtauksella on työväenluokan sisällä enemmän tilaa johtaa työväestö radikaaliin järjestäytymiseen ja työläispolitiikkaan.
Kommunistina on tehtävä paljon ja paljon on tehtävissä. Täydellinen voitto on yhtä todennäköinen kuin täydellinen tappio. Muuta perustavat taistelut ovat kansainvälisiä ja vailla kansallisia erityispiirteitä. Tästä huolimatta voidaan nykytilanteessa tehdä täsmällisiä johtopäätöksiä kommunismin velvoitteista kussakin maassa.
Kommunistina on otettava asemat määrätyillä tärkeillä rintamilla. Kommunismi voidaan tunnistaa vain tämän läsnäolon kautta. Kysymys ei ole vain porvariston marxismin vastaisen ideologisen hyökkäyksen vastustamisesta vaan marxilaisen kritiikin, työläisten perusteellisen kritiikin voimakkaasta esittämisestä kapitalistista maailmaa vastaan. On tehtävä täysin selvät välit demokraattisiin, nationalistisiin, liberaaleihin ja uskonnollisiin uskomuksiin kuten myös tyytymättömien porvarien marginaaliseen kritiikkiin nykyisen järjestelmän yksityiskohdista. On johdettava sosialistiset työläiset tämän päivän ratkaisevaan taloudelliseen ja poliittiseen taisteluun. On esitettävä työläisten vaihtoehto maailman edessä. Kommunistien tehtävänä on selvittää työväen enemmistön radikaalin taistelun eri muodot ja kehittää niitä. On välttämätöntä perustaa terävännäköisiä, radikaaleja ja työläiskommunistisia puolueita. Kansainvälisen yhtenäisyyden luominen työväenluokan sisällä on pakottavan tarpeellista. Tämän kysymyksen tuominen päiväjärjestykseen on kommunistien tehtävä.
Todellinen kommunisti tänään on henkilö, joka ymmärtää vallitsevan tilanteen painoarvon ja oman roolinsa merkityksen. Ei käy päinsä tuntea myötätuntoa niitä itseään kommunisteiksi kutsuvia ihmisiä kohtaan, jotka näkevät kommunismin utopiana maailmaan puuttumisen ja sen muuttamisen sijaan. Yhteiskunnan reuna-alueelle jäänyt kommunismi ei ole mitään kommunismia. Seistä yksimielisinä eturivissä taistelussa porvariston kansainvälistä hyökkäystä vastaan oikeudenmukaisuuden, inhimillisten ihanteiden ja saavutettujen sosiaalisten voittojen puolustamiseksi, viedä eteenpäin kansainvälistä työläissosialistista liikettä nykymaailman myrskyisällä näyttämöllä ja pyrkiä sosialismin voittoon – tätä on kommunistien tehtävä tänään.
____________________________________________________________________________________
Tämän tekstin Mansoor Hekmat oli kirjoittanut syyskuussa 1991 ja helmikuussa 1992. Alkuperäinen teksti on kirjoitettu persian kielellä, suomennos ruotsin käännöksestä.