|
Puolustakaa sananvapautta, ei anneta periksi taantumuksellisille! Monet muslimimaat ja islamistiterroristijärjestöt ovat reagoineet jyrkästi profeetta Muhammedin pilakuviin uhkaamalla itsemurhaiskuilla niitä maita, jotka ovat julkaisseet pilakuvat. Mitkä maat ovat tuominneet pilapiirrokset? Mitkä järjestöt ovat uhanneet itsemurhaiskulla? Kohun takana olevat muslimimaat ovat sortomaita, jotka jatkuvasti loukkaavat ihmisoikeuksia ja ovat loukanneet sananvapautta. Ne ovat myös teloittaneet poliittisia aktivisteja. Monissa muslimimaissa naisilla ei ole äänioikeutta. He eivät ole yrittäneet selvittää kansalaisten tai muiden maiden kanssa ongelmia ilman väkivaltaa. Sellaisissa maissa asuvien ihmisten täytyy liikkua maan hallituksen määräysten mukaan, muuten heidän henkensä on vaarassa, ja jos heillä on hyvä onni, he onnistuvat lähtemään pakoon. Poliittiset islamistiryhmittymät ja järjestöt, joilla on ollut tilaisuus toimia kriisimaissa esim. Irakissa, Algeriassa, Libanonissa, Afganistanissa jne., ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. He ovat tappaneet siviilejä julkisissa paikoissa, siepanneet ihmisiä ja hyvin julmalla tavalla tappaneet heitä. Vain osa islamistien tekemistä rikoksista on huomioitu tiedotusvälineissä. Nyt nämä maat ja järjestöt ovat nostattaneet kohua ja uhanneet länsimaita kaikkialla väkivallalla. Heiltä puuttuu neuvottelukeinot - heidän aseenaan on vain väkivalta, ei muuta. Euroopassa äärijärjestöt ja rasistit ovat reagoineet ja nostattaneet kohua samalla tavalla kuin muslimimaat ja ääri-islamistit. Hyvät edistykselliset ihmiset, ihmisoikeusjärjestöt! Meidän on puolustettava ja kunnioitettava sananvapautta. Meidän on uhmattava taantumuksellisia arvoja sananvapauden voitoksi. Nykymaailman ihmiset tarvitsevat sananvapautta. Tanskalainen lehti on julkaissut profeetta Muhammedin pilakuvia, koska sen avulla ihmiset voivat keskustella ja esittää omia mielipiteitään. Nykymaailmassa ei pitäisi olla mitään esteitä sananvapaudelle ja pyhät asiat ja arvot eivät voi estää ihmisiä ilmaisemasta mielipiteitään. ELÄKÖÖN SANANVAPAUS! IRAKIN TYÖVÄEN KOMMUNISTINEN PUOLUE - SUOMEN OSASTO 5.2.2006 |