|
Puolueen Suomen osaston kahdeksas vuosikokous päättyi
onnistuneesti
Irakin työväen kommunistisen puolueen Suomen
osasto järjesti 25-ja 26.3.2006 kahdeksannen vuosikokouksensa Helsingissä.
Kokouksessa oli läsnä suurin osa Suomessa asuvista jäsenistä, puolueen ulkomaan
osaston puheenjohtaja Shamal Ali,edustajia muista puolueista ja järjestöistä
sekä vieraita. Myös sähkeitä oli saapunut eri järjestöiltä ja
yksityishenkilöiltä.
Kokous alkoi Kansainvälisen laululla ja minuutin hiljaisuudella. Shamal Ali
avasi kokouksen kertomalla Irakin nykytilanteesta ja puolueen asemasta Irakissa.
Tämän jälkeen Mustafa Bahir antoi raportin puolueen Suomen osaston viime kauden
toiminnasta, josta myöhemmin läsnäolijat keskustelivat käsitellen sen vahvoja
ja heikkoja alueita.
Tauon jälkeen Saman Karim, puolueen poliittisen toimikunnan jäsen, puhui
Kurdistanin tilanteesta ja puolueen toiminnasta siellä. Läsnäolijat
osallistuivat esittämällä kysymyksiä ja oman näkökantansa, joihin Karim vastasi.
Toisena päivänä Shamal Ali puhui puolueen ulkomaan osaston toiminnan
tärkeydestä, josta keskustelttiin ja tämän pohjalta suunniteltiin seuravan
kauden toimintaa.
Lopuksi komiteaan valittiin yhdeksän henkilöä. Shamal Ali esitti
päätöspuheenvuoron ja vuosikokous päättyi Kansainvälisen laululla. Valittu
komitea piti ensimmäisen kokouksensa heti vuosikokouksen päädyttyä, jossa
komitean puheenjohtajaksi valittiin Mustafa Bahir.
Irakin Työväen Kommunistinen Puolue
Suomen osasto

Valittu komitea.
|